”Uusi työ haastaa ja Uuden työn yhteiskunta –kirja jopa provosoi. Kirja herättää tunteita laidasta laitaan. Huomaan sivujen myötä käyväni läpi koko tunteiden kirjon ihmetyksen ja torjunnan kautta uteliaisuuteen ja innostukseen. Onneksi kuitenkin nimenomaan tässä järjestyksessä.
Intohimosta ja innostuksesta syntyvä uusi työ on mahdollisuus muuttuneessa yhteiskunnassa, jossa kaikkia ongelmia ei pystytä enää ratkaisemaan vanhoilla työkaluilla. Uusi työ avaa uusia näkymiä luoville tulisieluille, rohkeille mahdollisuuksiin tarttujille. Kirja osoittaa järjestelmämme heikkoudet ja tarjoaa monta kapinaan perustuvaa menestystarinaa.
Kaikki meistä ei kuitenkaan ole muurinmurtajia ja tylsätkin työt tarvitsevat tekijänsä. Siksi uuden työn näkymä ei ole ”joko tai” vaan ”sekä että”. Joillekin työ on vain työtä. Itse asiassa olen omalla työuralla jopa hämmästynyt kuinka moni tulee töihin vain ansaitakseen elantonsa. Intohimot kohdistuvat johonkin ihan muuhun. Siksi heille tulee aina olemaan perinteisiä väyliä löytää paikkansa työelämässä ja perinteisiä tapoja tehdä työtä.
Kirjoittajat ovat kuitenkin oikeassa siinä, että perinteisten työpaikkojen ja työtapojen rinnalle tarvitaan uudenlaista tekemistä. Uudet työpaikat harvoin syntyvät samanlaisina kuin aikaisemmin. Yhteiskunnalla on vaikeuksia pysyä muutoksen perässä puhumattakaan ennakoimisesta.
Työssäni edustan keisarinaikaiseen lääninhallintoon pohjautuvaa lupa- ja valvontaviranomaista. En ehkä itse ole osannut yhtä tarkasti kuvata työn muutosta, mutta olen tunnistanut kyvyttömyytemme vastata uusiin haasteisiin. Normivartijan on helpompi estää kuin mahdollistaa. Velvollisuutemme on kuitenkin myös virkamiehinä etsiä keinoja uuden työn syntymiselle ja kehittymiselle. Se vaatii kuitenkin rohkeutta ja uudenlaista asennetta. Tätä muutosta yritämme virastossamme johtaa ja tukea. Uudessa ajattelussamme häirikkö ei olekaan se joka uskaltaa kyseenalaistaa vaan se joka jääräpäisesti pitää kiinni ei vain vanhasta vaan huonosta vanhasta.
Kirja kiteyttää uuden työn ytimeksi asenteen. Jos totta puhutaan, niin ehkä meidän suomalaisten ei pidäkään olla huolissaan koulutusmäärärahojen leikkaamisesta vaan asenteiden lukkiutumisesta. Oikealla asenteella ja päättäväisyydellä mahdotonkin tehdään mahdolliseksi. Ei ehkä perinteistä suoraviivaisinta tietä, mutta mutkan kautta luovimalla. Sillä lopulta vain tulos ratkaisee. Kuten kirjassakin todetaan, ”joskus on helpompi saada anteeksi kuin saada lupa.”
Kiitos kirjoittajille, että haastatte.”
Minna Karhunen, ylijohtaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto